Neurovahvistava lähestymistapa

Täällä sivulla:

• Neurodiversiteetti eli neuromoninaisuus
• Neurovahvistavan lähestymistavan tausta – miksi muutosta tarvitaan?
• Mitä tarvitsen voidakseni hyvin?
• Neurovahvistavan lähestymistavan periaatteita
• Mitä neurovahvistava lähestymistapa ei ole?

Neurodiversiteetti eli neuromoninaisuus

Neurovahvistavan lähestymistavan sydämessä on neurodiversiteetin eli neuromoninaisuuden käsite. Käsite kattaa meidät kaikki – neurotyypilliset, neurokirjolaiset sekä kaikki muut neurotyypit. Neurodiversiteetti kuvaa ihmiskunnan luonnollista monimuotoisuutta: jokaisella meistä on yksilöllisesti rakentuneet aivot ja hermosto sekä ainutlaatuinen yhdistelmä kykyjä ja tarpeita. Tämä variaatio aivojen ja hermoston kehityksessä ja toiminnassa yhdessä ympäristön kanssa johtaa erilaisiin tapoihin ajatella, prosessoida tietoa, tuntea, kommunikoida, toimia ja oppia. Vaikka erilaisten neurotyyppien tausta on neurobiologiassa, neuropoikkeavuus ja sen vaikutukset yksilölle eivät kuitenkaan muodostu pelkästään siellä: neurovähemmistön asema syntyy ympäröivässä kulttuurissa, asenneilmapiirissä ja sosiaalisissa positioissa.

Neurodiversiteetti on biologinen realiteetti: ihmisen neurotyyppi on yhtä neutraali ominaisuus kuin vaikkapa silmien väri ja yhtä luonnollista kuin esimerkiksi etnisyyden tai pituuden vaihtelu ihmisillä. Neurotyyppi kuvaa sitä, miten ihmisen aivot ja hermosto ovat rakentuneet ja miten ne toimivat. Oma neurotyyppi vaikuttaa ihmisen kokemukseen omasta sisäisestä maailmasta sekä siihen, miten hän kokee ympäröivän maailman. Toisin kuin lääketieteen viitekehykseen pohjautuva medikaalinen malli, neurovahvistava lähestymistapa ei näe esimerkiksi autismia neuropsykiatrisena häiriönä, vaan luonnollisena, arvokkaana osana ihmiskunnan neurodiversiteettiä sekä omanlaisena, autistisena tapana kokea niin omaa sisäistä kuin ympäröivääkin maailmaa.

Neurovahvistavan lähestymistavan tausta – miksi muutosta tarvitaan?

Neurovahvistavan lähestymistavan juuret ovat autismiliikkeessä ja neurodiversiteettiliikkeessä, jotka muiden ihmisoikeusliikkeiden tapaan vahvistavat vähemmistöjen inkluusiota ja yhdenvertaisuutta. Autismi- ja neurodiversiteettiliikkeissä ääni ja vaikutusmahdollisuudet ovat neurokirjon henkilöillä itsellään niin sanotun ulkopuolelta määrittelyn sijaan. Neurodiversiteetti -käsitteen loi autismiyhteisöissä käydyn keskustelun pohjalta 1990-luvun lopulla australialainen sosiologi Judy Singer. Hänen mukaansa neurodiversiteettiliike on jatkuvasti elävää julkista keskustelua neurovähemmistöjen aseman parantamiseksi ja liike olemme kaikki me, jotka tähän keskusteluun osallistuvat (Singer, viitattu 2.2.2025). Ymmärrys neurodiversiteetistä kutsuu meidät pohtimaan lääketieteellisen näkökulman eli ns. medikaalisen mallin tarkoituksenmukaisuutta neurokirjon oppilaiden ja asiakkaiden kanssa työskennellessä.

Lääketieteellinen näkökulma määrittelee ns. neuropsykiatriset häiriöt (tässä yhteydessä neuropsykiatrisilla häiriöillä viitataan autismiin, ADHD:hen, Touretteen ja tic-ominaisuuksiin) sen perusteella, miten yksilön kehitys ja toimintakyky eroavat normaalina pidetystä (neurotyypillisestä) ja millaisia vaikeuksia nämä häiriöt tuottavat. Lääketieteen, kuten neurologian ja neuropsykiatrian tutkimusta ja erityisosaamista luonnollisesti tarvitaan myös neurokirjon teemoihin liittyen. Diagnoosit kriteereineen sekä Käypä hoito -suositukset ovat terveydenhuollossa tärkeitä työvälineitä. Niiden avulla pyritään tunnistamaan neurokirjon henkilöitä ja heidän tuen tarpeitaan sekä suosittelemaan mahdollisimman turvallista ja vaikuttavaa hoitoa ja kuntoutusta. Lääketieteellisessä lähestymistavassa on kuitenkin haasteensa, mikäli se aiheuttaa ja ylläpitää neuronormatiivisia rakenteita ja toimintatapoja. Jos neurotyypillistä olemisen tapaa pidetään lähtökohtaisesti normaalina ja tavoiteltavana ja muita neurotyyppejä häiriöinä, nähdään neurokirjon ilmenemismuodot ja niille ominaiset tavat esimerkiksi kommunikoimiseen, tuntemiseen ja oppimiseen liittyen helposti ei-toivottuina. Tällöin myös kasvatuksessa, opetuksessa ja kuntoutuksessa saatetaan lähteä ohjaamaan kaikkia lapsia neurotyypilliseen suuntaan heidän neurotyypistään riippumatta, tai esimerkiksi työelämässä odottaa kaikilta työntekijöiltä neuronormatiivisten odotusten mukaista toimintaa. Tällainen asennoituminen ja ei-tarkoituksenmukaiset vaatimukset voivat olla neurokirjon henkilöille hyvin haitallisia ja kuormittavia aiheuttaen maskaamista ja uupumista sekä itsetunnon ja identiteetin kehittymisen haasteita.

Neurokirjon teemojen parissa työskennellään monella muullakin alalla kuin terveydenhuollossa, eikä lääketieteellinen ja häiriökeskeinen lähestymistapa neurokirjon ilmenemismuotoihin riitä monien muiden ammattikuntien työn pohjaksi. Esimerkiksi kasvatus- ja opetusalalla varhaiskasvatuksesta kouluun, sosiaalipalveluissa lastensuojelusta kehitysvammaisten asumispalveluihin sekä kuntoutuksen piirissä puheterapiasta autismiohjaukseen tarvitsemme laajempaa ja syvällisempää ymmärrystä neurokirjon ilmenemismuodoista ja neurokirjon henkilöiden eletystä kokemuksesta, jotta oppilaat tai asiakkaat ja heidän tarpeensa voitaisiin kohdata kokonaisvaltaisemmin kuin vain diagnoosin kautta. Neurovahvistavan lähestymistavan ytimessä on arvostava suhtautuminen neuromoninaisuuteen, jokaisen ihmisen neurotyypin hyväksyminen ja hänelle ominaisten toimintatapojen kunnioittaminen. Kaikki ansaitsevat kunnioittavaa, ihmisarvoista ja yhdenvertaista kohtelua sekä tarvitsemaansa tukea. Lähestymistapa mahdollistaa meille kokonaan erilaisen ymmärryksen neuromoninaisuudesta aina yhdenvertaisuudesta ja asenne-esteettömyydestä emotionaalisesti turvallisiin kohtaamisiin sekä kunnioittavaan, syrjimättömään kielen käyttöön saakka. Neurovahvistava lähestymistapa on läheistä sukua traumainformoidulle lähestymistavalle: ammattilaiset ymmärtävät haasteet laajempina kuin yksilön ominaisuuksina sekä pyrkivät luomaan asiakkaalle turvan kokemusta ja ennaltaehkäisemään stressin ja trauman syntymistä vaalimalla luottamuksellista ja myötätuntoista yhteyttä työskentelyn keskiössä.

Mitä tarvitsen voidakseni hyvin?

Meillä on valitettavan suuri määrä neurokirjon lapsia ja nuoria, jotka eivät voi hyvin ja eivät esimerkiksi pysty käydä koulua liiallisen kuormittumisen vuoksi sekä monia neurokirjon aikuisia, jotka uupuvat toistuvasti työelämässä yrittäessään pitää yllä neurotyypillistä tahtia ja täyttää lukuisia neuronormatiivisia odotuksia. Neurodiversiteettiymmärrys havahduttaa meidät huomaamaan, että erilaisilla neurotyypeillä on erilaisia tarpeita. Tämän vuoksi neurotyypillisille suunnatut ohjeet ja odotukset esimerkiksi itsestä huolehtimiseen, arjen pyörittämiseen ja vaikkapa vanhemmuuteen liittyvissä asioissa eivät välttämättä aina palvele neurokirjolaisten tarpeita. Kun tutustumme omaan neurotyyppiimme, opimme tuntemaan itseämme paremmin ja voimme vahvistaa yhteyttä omiin tarpeisiimme. Oman myönteisen neurokirjon identiteetin vaalimisessa voimme pohtia esimerkiksi sitä, mitä minulle tarkoittaisi olla aito, oma itseni ja millaiset elämäntavat ja olosuhteet sopisivat minulle ja minun hermostolleni. Turvalliset, neurovahvistavat yhteisöt ja ympäristöt voivat auttaa meitä luopumaan maskaamisesta ja löytämään varmuutta marssia oman rumpumme tahtiin.

Neurovahvistavan lähestymistavan periaatteita 

Neurovahvistava lähestymistapa ei ole yksittäinen menetelmä, vaan neurokirjoystävällinen viitekehys, jolle voimme perustaa niin arjen kohtaamiset kuin pitkäjänteisen rakenteiden ja palvelujärjestelmän kehittämistyönkin. Neurovahvistava työskentely ei myöskään kuulu vain jollekin tietylle ammattikunnalle: eri toimintaympäristöissä neurokirjon asiakkaita (oppilaita, potilaita jne.) kohtaavat ammattilaiset voivat työskennellä neurovahvistavalla tavalla omasta ammatillisesta viitekehyksestään käsin. Lähestymistapa on tärkeä pohja myös järjestelmiä johtaville ja rakenteita kehittäville toimijoille. Seuraavassa neurovahvistavan lähestymistavan periaatteita kuvataan erityisesti palvelujärjestelmämme toimintakulttuurin näkökulmasta, mutta huomionarvoista on, että lähestymistapa ei suinkaan ole vain työote, vaan monelle meistä myös maailmankatsomus- ja arvokysymys. Osaamiskeskuksen periaatteiden pohjana on käytetty Raelene Dundonin (2024) sekä Sonny Jane Wisen (2024) määritelmiä neurovahvistavan lähestymistavan periaatteista. 

Eletyn kokemuksen ja neuromoninaisen kulttuurin kunnioittaminen 

Eletyn kokemuksen kunnioittamisen periaate painottaa neurokirjon henkilöiden kuulemisen merkitystä sen sijaan, että oppisimme neurokirjosta vain esimerkiksi lääketieteen näkökulmasta tai neurotyypillisten toimijoiden kuvaamana. Vuosi vuodelta neurokirjon teemoissa äänensä saavat yhä paremmin kuuluville eri-ikäiset neurokirjolaiset itse, minkä ansiosta vanhemmat ja läheiset, neurokirjon henkilöiden kanssa työskentelevät sekä palvelujärjestelmiä johtavat ja kehittävät toimijat saavat kullanarvoista tietoa ja ymmärrystä neurokirjon eletystä kokemuksesta. Eletyn kokemuksen kunnioittamisen periaate ohjaa esimerkiksi ammattilaisia lukemaan neurokirjon henkilöiden kirjoittamia kirjoja ja muuta ilmaisua sekä osallistumaan koulutuksiin, joissa kuuluu neurokirjon ääni. Samaan aikaan on hyvä muistaa, että jokainen neurokirjon ihminen kokee asiat omalla tavallaan eivätkä kaikki hyödy samanlaisesta tuesta, joten kukaan meistä neurokirjolaisistakaan ei voi puhua kaikkien puolesta. 

Neuromoninaisen kulttuurin kunnioittaminen edellyttää usein neuronormatiivisuudesta luopumista. Neuronormatiivisuudella tarkoitetaan neurotyypilliseen kulttuuriin kuuluvia sosiaalisia normeja, kuten uskomuksia siitä, että ihmisten tulisi toimia tietyllä, sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla. Tällaisia normeja ovat esimerkiksi tunteiden ilmaiseminen hillitysti tai aistitarpeiden piilottaminen. Neuronormatiiviset odotukset voivat johtaa neurokirjon henkilön itsetunnon ja identiteetin muodostumisen haasteisiin sekä haitalliseen maskaamiseen ja itselle ominaisten toimintatapojen piilottamiseen oman hyvinvoinnin kustannuksella. Neuromoninaisen kulttuurin kunnioittaminen tarkoittaa kaikkien neurotyyppien – myös neurokirjolaisten – ajattelun, tuntemisen, kommunikoinnin, oppimisen ja toimimisen tapojen vilpitöntä hyväksymistä ja kunnioittamista.  Neurovahvistavan lähestymistavan periaatteet voivatkin osaltaan mahdollistaa myönteisen neurokirjon identiteetin rakentumisen. 

Vahvuusperustaisuus ja kyvykkyyden olettaminen 

Neurokirjon henkilön tilanteen arvioimiseen sekä tukimuotojen ja palveluiden järjestämiseen liittyvät prosessit perustuvat suurelta osin vaikeuksien tarkastelemiseen, mikä saattaa ohjata näkemään pääasiassa neurokirjoon liittyviä haasteita. Vahvuusperustaisuus ja kyvykkyyden olettamisen periaate muistuttavat huomioimaan jokaisen neurokirjon henkilön ainutlaatuiset vahvuudet, kyvyt ja voimavarat ja vaalimaan niitä. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa autistinen lapsi ei välttämättä vaikuta reagoivan tavanomaiseen opetukseemme, mutta emme tee oletuksia hänen kiinnostuksestaan ja kyvyistään emmekä rajaa hänen mahdollisuuksiaan toimia, osallistua ja oppia. Sen sijaan lähtökohtaisesti oletamme, että hän ymmärtää ja oppii, ja tarjoamme hänelle yhdenvertaisia mahdollisuuksia kasvaa, kehittyä ja kokea onnistumisen riemua. 

Ympäristön ja rakenteiden muokkaaminen 

Neurokirjon ilmenemismuotoihin itsessään voi liittyä huomattavankin haastavia elementtejä, kuten äärimmäinen impulsiivisuus, kovin matala vaarantaju, ticcien aiheuttamat kivut, syötäväksi kelpaamattomien asioiden nieleminen voimakkaan aistimushakuisuuden vuoksi tai musertava turhautuminen, koska ei ole keinoja ilmaista itseään ymmärrettävästi. Monet neurokirjon henkilöiden kokemat haasteet muodostuvat kuitenkin ympäristötekijöistä, kuten liian korkeasta vaatimustasosta ja muista kuormittavista elementeistä sekä ympäristön asenteista ja uskomuksista, ja nämä voivat vaikuttaa merkittävästikin yksilön hyvinvointiin ja toimintamahdollisuuksiin. Neurovahvistava lähestymistapa suuntaakin huomiomme yksilöön kohdistettujen muutosodotusten sijaan ympäristön ja rakenteiden muokkaamiseen. 

Tarkoituksenmukainen tuki 

Lähestymistapa korostaa neurokirjon henkilöiden tuen tarpeiden kuulemista ja tunnistamista, validoimista ja vakavasti ottamista sekä niihin vastaamista. Kohtaamattomuus, ohittaminen ja jopa palvelujärjestelmän aiheuttamat traumakokemukset ovat selviä ongelmia järjestelmässämme. Kokemukset siitä, miten palvelua ei saada lainkaan, saadaan palvelua josta ei ole hyötyä, tai saadaan palvelua josta on todellista haittaa hyvinvoinnille, ovat kestämättömän yleisiä neurokirjon ihmisillä. Neurovahvistava toimija pyrkii tarjoamaan turvallista, tarkoituksenmukaista tukea ja palveluita, joista neurokirjon asiakkaalle on oikeasti hyötyä. 

Autonomian mahdollistaminen 

Autonomian mahdollistamisen periaatteessa keskeistä on vahvistaa neurokirjon ihmisten omaa ääntä, vaikutusmahdollisuuksia ja itsensä puolella olemisen taitoja sekä kunnioittaa heidän kaikkea ilmaisuaan, myös kieltäytymistä. Periaate tukee itsemääräämisoikeuden toteutumista. Omien tarpeiden tunnistaminen ja ilmaiseminen sekä omien rajojen puolustaminen ovat erittäin tärkeitä hyvinvointi- ja turvataitoja neurokirjon henkilöille. 

Toisiaan autonomian mahdollistamisen ja turvallisuuden takaamisen välillä saattaa olla ristiriita ja tällöin tarvitaan harkintaa ja usein moraalistakin pohdintaa. Esimerkiksi lapsilla ei vielä ole kaikissa tilanteissa riittävästi ymmärrystä päättää terveyteensä ja turvallisuuteensa liittyvistä asioista, ja tämän vuoksi aikuiset ovat heistä vastuussa. Tätä vastuuta ja valtaa meidän tulee kuitenkin käyttää aina harkiten ja hienovaraisesti ja mahdollisuuksien mukaan taata lapselle vaikutusmahdollisuus omiin asioihinsa. 

Kaikkien kommunikointitapojen kunnioittaminen 

Neurovahvistava lähestymistapa näkee kaikki tavat kommunikoida yhtä arvokkaina. Esimerkiksi kehonkielellä itsensä ilmaiseminen, viittomat, kuvakommunikointi, piirtäminen ja kirjoittaminen ovat monelle tärkeitä ja toimivia kommunikointitapoja. Kaikkien kommunikointitapojen kunnioittamisen periaatteen mukaan ei ajatella, että puheella itsensä ilmaiseminen olisi paras tapa, vaan hyväksytään ja mahdollistetaan kaikki turvalliset tavat kommunikoida. Monelle neurokirjolaiselle on ominaista esimerkiksi kuormittumisesta aiheutuva jaksamisen ja siten toimintakyvyn vaihtelu, mikä vaikuttaa usein myös mahdollisuuksiin kommunikoida. Tämän vuoksi myös kaikki, jotka kommunikoivat hyvässä vireystilassa ollessaan puheella, hyötyvät siitä, että heillä on mahdollisuus ilmaista itseään muillakin tavoilla, esimerkiksi eleillä tai kuvilla, kun jokin muu tapa tuntuu paremmalta kuin puhuminen. 

Yhdenvertaisuus ja neuronormatiivisuudesta luopuminen 

Yhdenvertaisuuden periaate päivittää uskomuksemme siitä, että kaikkia ihmisiä tulisi aina kohdella samalla tavalla. Yhdenvertaisuudella ei tarkoiteta sitä, että vaikkapa kaikki luokan oppilaat saisivat saman verran samoja asioita, vaan sitä, että jokaisella on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ja käydä koulua. Koska ihmisten lähtökohdat ovat erilaisia, kaikkien samanlainen kohtelu ei aina takaa yhdenvertaisuuden toteutumista. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän ominaisuuksistaan, kuten neurotyypistään tai vammastaan. 

Ableismin tunnistaminen ja purkaminen on tärkeää yhdenvertaisuustyötä. Ableismi arvottaa ihmisiä heidän oletetun kyvykkyytensä perusteella, ja tuottaa sen vuoksi eriarvoistavaa ja syrjivää kohtelua. Ableistiset uskomukset perustuvat ajatukseen siitä, että vammaton ihminen on tavallinen ja siitä poikkeavia voidaan (tietoisesti tai tiedostamattaan) kohdella muita huonommin. Tämä perustuu normeille siitä, miten ihmisten täytyisi osata toimia – esimerkiksi kävellä – ja rakenteet on luotu näiden normien varaan, esimerkiksi oppitunnin pitäminen hissittömän rakennuksen yläkerrassa. Neuronormatiivisuudesta luopumisen periaate kohdistaa huomiomme neurotyypilliseen kulttuuriin ja toimintamahdollisuuksiin liittyviin normeihin, joiden seuraaminen neurokirjolaisille on mahdotonta tai haitallista. Neuronormatiivisuudesta luopumisesta löytyy tietoa myös otsikon ”Eletyn kokemuksen ja neuromoninaisen kulttuurin kunnioittaminen” alta. 

Esteettömyyden kysymykset ovat olennainen osa yhdenvertaisuuden toteutumista. Esteettömyyttä voidaan tarkastella esimerkiksi fyysisen ja kognitiivisen saavutettavuuden näkökulmista sekä turvallisuuden, aistien kokemisen ja kuormituksenhallinnan näkökulmista. Asenne-esteettömyys tarkoittaa ajatuksistamme ja asenteistamme lähtevää todellista esteettömyyttä, mikä mahdollistaa yhdenvertaisuuden tietoisen toteuttamisen. Neurovahvistava lähestymistapa edistää asenne-esteettömyyttä, sillä se on vastuullista, tietoista toimintaa, saavutettavaa kommunikaatiota, esteetöntä sosiaalista ympäristöä sekä ymmärtävää ja arvostavaa suhtautumista neuromoninaisuuteen. 

Intersektionaalisuus 

Intersektionaalisuuden periaate ohjaa huomioimaan sensitiivisesti, että työssä kohtaamamme asiakas ei ole esimerkiksi vain autisti, vaan hänellä on usein muitakin identiteettejä ja taustoja, jotka vaikuttavat hänen kokemusmaailmaansa sekä asemaansa yhteiskunnassa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi vammaisuus, sukupuolen tai seksuaalisuuden moninaisuus sekä etninen ja kulttuurinen tausta. Eri ominaisuudet voivat tuottaa yksilölle etuoikeutetun aseman tai aiheuttaa syrjintää. Kohtaamistyössä kunnioitamme asiakasta, emme vain kapea-alaisesti ”neurokirjon asiakkaana”, vaan luomme turvallisen tilan hänelle olla oma itsensä kokonaisuudessaan. 

Pohjimmiltaan neurovahvistavassa lähestymistavassa on kyse ymmärryksestä ja hyväksymisestä. Kun ymmärrämme ja hyväksymme vilpittömästi, että kaikki erilaiset neurotyypit ovat yhtä arvokkaita, neurokirjolaiset voivat tulevaisuudessa voida paremmin maailmassa, jossa heidän ei tarvitse tuntea olevansa vääränlaisia, vaan saavat ympäristöltään vahvistusta ja tukea myönteisen neurokirjon identiteettinsä muodostamiseen. Perusteellisen asenne- ja toimintakulttuurin muutoksen myötä osaamme ohittamisen ja mitätöimisen sijaan kohdata neurovähemmistöt yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti niin lähimmäisinä, koulutusjärjestelmässämme kuin sosiaali- ja terveyspalvelujen vastaanotoillakin.

Mitä neurovahvistava lähestymistapa ei ole?

Neurovahvistavaan lähestymistapaan on liitetty väärinymmärryksiä, joista ”usein kysyttyihin” vastataan seuraavassa. 

Supervoimapuhetta ja haasteiden mitätöimistä

• Häiriönäkökulman näkeminen liian kapeana ja haitallisena tapana ymmärtää neurokirjoa, kunnioittavan kielen käyttäminen ja vahvuuksien tunnistaminen ei tarkoita “supervoimapuhetta” ja pelkkien myönteisten puolien näkemistä neurokirjon ilmenemismuodoissa.
• Neurokirjon ilmenemismuotoihin voi liittyä isojakin haasteita aina arjen sujuvuudesta terveydelle ja turvallisuudelle vaarallisiin toimintatapoihin, joita niin ihmisen itsensä kuin hänen läheistensäkin on luonnollisesti saatava käsitellä ja joihin liittyviä tunteita heillä on lupa tuntea. Tarkoituksenmukaisen tuen periaate korostaa neurokirjon henkilöiden tuen tarpeiden kuulemista ja tunnistamista, validoimista ja vakavasti ottamista sekä niihin vastaamista.

Vain vähemmän tukea tarvitseville neurokirjolaisille sopiva lähestymistapa 

• Neurovahvistavan lähestymistavan elementit sopivat – ja kuuluvat – kaikille neurokirjon ihmisille, riippumatta tuen tarpeesta – lähestymistapa perustuu jokaisen hyväksymiseen omana itsenään, yhdenvertaisuuteen sekä turvallisen ja tarkoituksenmukaisen tuen järjestämiseen.
• Muiden ohella kyvykkyyden olettamisen, autonomian mahdollistamisen ja kaikkien kommunikointitapojen kunnioittamisen periaatteet ovat tärkeä pohja vahvaa tukea tarvitsevien neurokirjolaisten, kuten kehitysvammaisten autistien, äänen kuulemiselle ja oikeuksien turvaamiselle.

Lupa neurokirjon lapselle ”käyttäytyä huonosti ja kohdella muita huonosti” 

• Neurovahvistava lähestymistapa mahdollistaa neurokirjon lasten kasvun neuronormatiivisten odotusten sijaan omaksi itsekseen, eikä heille anneta viestiä siitä, että he olisivat vääränlaisia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että heitä ei ohjata käyttäytymään neurotyypillisillä tavoilla, jotka ovat heille haitallisia, kuten piilottamaan kehon tarpeen saada aistimuksia. Neurokirjon lapsia ei myöskään rangaista siitä, miten heidän aivonsa ja hermostonsa toimivat, esimerkiksi asettamalla seuraamuksia lapselle, joka on joutunut kuormittumisen vuoksi kokemaan tunneromahduksen. Neurokirjon lasten hyvinvoinnin, kehityksen ja säätelytaitojen tukemista käsitellään kattavasti neurovahvistavasta viitekehyksestä käsin kirjassa Hewitt, S. & Matilainen, M. 2024: Neurokirjon lapsi varhaiskasvatuksessa.
• Lähestymistapa ei millään lailla sulje pois esimerkiksi toisten huomioimisen ja empatian opettamista – se pyrkii varmistamaan, että neurokirjon lapsi/nuori ei joudu piilottamaan omia tarpeitaan ja miellyttämään muita oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Teksti: Salla Hewitt, Neurovahvistavan lähestymistavan osaamiskeskus

Salla Hewitt: Uskon vakaasti, että neurovahvistavan lähestymistavan mahdollisuudet neurokirjolaisten hyvinvoinnin vahvistamisessa ja palvelujärjestelmämme toimintakulttuurin muutoksessa vahvistuvat yhtä matkaa tietoisuutemme, sensitiivisyytemme ja vastuullisuutemme syventyessä. Matka on alussa ja työtä on paljon, mutta luottamukseni on vahva, että yhdessä voimme rakentaa tuleville sukupolville neurovahvistavaa, kaikille neurotyypeille turvallista maailmaa.  

Asenteidemme ja toimintatapojemme päivittämisen lisäksi neurovahvistava lähestymistapa päivittää väistämättä kielen, jolla neuromoninaisuutta ja neurokirjon ihmisiä ja meihin liittyviä asioita kuvaamme. Lähestymistapaan liittyvät käsitteet hakevat vielä suomen kielessä muotoaan. Osaamiskeskuksen materiaaleissakaan mikään näkökulma tai valittu suomenkielinen käsite ei ole kiveen hakattu, ja pohdin niitä mielelläni kanssanne. Haluan pysyä avoimena ja vilpittömänä, reflektoida omaa toimintaani ja uskomuksiani sekä syventää ymmärrystäni neuromoninaisuudesta vuodesta toiseen – oppia ja ymmärtää lisää erilaisista kokemuksista ja näkökulmista. 

Lähteet 

• Dundon, R. 2024. A Therapist´s Guide to Neurodiversity Affirming Practice with Children and Young People. Kingsley.
• Hewitt, S. & Matilainen, M. 2024. Neurokirjon lapsi varhaiskasvatuksessa. Santalahti-kustannus.
• Singer, J. Neurodiversity: Definition and Discussion.  https://neurodiversity2.blogspot.com/p/what.html. Viitattu 2.2.2025.
• Wise, S. J. 2024. We´re All Neurodiverse. Kingsley.